Mallusjoen vanha metsä -luontopolku

Startti on merkitty niin jemmaan, että vaikka tiesin suurin piirtein lähtöpaikan, ajoin silti autolla kolme kertaa ohi ennen kuin sitten ihan mateluvauhdilla ohi jurratessa se lopulta löytyi. Opastaulu on haalistunut niin pahoin, ettei kartasta oikein ottanut mitään selvää. Polkujen kulku muutenkin erittäin vaikeselkoisen oloinen. Ja sitten liikkeelle. Polku on hyvä, todella kivaa juurakkoa ja kantoja ja kivaa havumetsää. Ekat 100 metriä. Sen jälkeen on polulle kaatunut ensimmäiset puut, kolme-neljä täysikasvuista mäntyä ja olikohan yksi kuusi. Ei mitään mahdollisuuksia päästä läpi. Kiertopolku vie kauemmas ryteikköön, josta niinikään pois pääsyyn tarvitaan jo rukouksen voimaa. Lopulta kun pääsin takaisin polulle – ilmeisesti – se johti risteykseen, jossa ei ole mitään merkintää mihinkään suuntaan. Arvasin oikealle. Arvasin väärin. 50 metrin aikana ei yhtään merkkiä puussa, joten käännyin takaisin ja eksyin vasemmalle. Täällä taas risteys, jossa opaste neuvoi kauemmas metsän siimekseen. Opastaulusta en saanut mitään tolkkua, mutta pähkäsin, että ehkä se oikea polku oli kuitenkin se oikea ja palasin sinne. Hirveää vattupensasta ja risukkoa, johon tarttui kaikki vaatteet sukkia ja kalsareita myöten. Ja ehkä 150 metrin jälkeen olin takaisin niiden alkumatkan kaatuneiden mäntyjen kohdalla. Olisi pitänyt siis valita heti alusta merkitsemätön polku ja nyt sitten tein niin. Tää polku veikin suht sujuvasti eteenpäin.Ensimmäinen kolmesta osiosta Kotimetsä oli siis sellainen selviytymispolku, johon heikoimmat sortuu. Noh, toinen osio tais olla kääpämetsä, jossa oravat loikki ja metsä kaikin puolin aika viihtyisä. Pelottava, mutta silti tavallaan viehättävä. Polku päättyi aika pian risteykseen, josta oli pakko kääntyä ikään kuin takaisin päin. Ja taas edessä kaatuneita puita, joiden kanssa ei enää rukouskaan pelastanut, puskutraktorille olisi ollut käyttöä. Vasta kolmas valitsemani ”merkitty” polku vei kunnolla eteenpäin, mutta sekin oikeastaan takaisin päin. Tästä kuitenkin erkani kolmas metsäosio, tikkametsä, jossa ei tietenkään ekaan puolikkaaseen näkynyt yhtään tikkaa. Eikä edes kuulunut. Lopulta yksi sellainen hakkasi jotain keloa polun vieressä, joten kai se sitten oli tikkametsä. Muutama eksyminen lisää ja lopulta olin tutulla polulla, jonka tunnistin siitä läpikulkemattomasta puukasasta.Olin siis pelastumassa ja matkalla kohti autoa.Kymmenien luontopolkujen tarpojna en ole koskaan kohdannut näin hoitamatonta tapausta. Puut retkottaa polun poikki (pientä haastetta pitääkin olla, mutta puskutraktorin tarve on jo oikeasti liikaa), merkinnät ihan päättömiä (monessa risteyksessä merkinnät on puussa, joka voi tarkoittaa mitä polkua tahansa) opaskartta on epäselvä haalea monistetyyppinen sotku. Itse polku on kiva ja helppo kävellä – siis niiltä osin kuin se on näkyvissä. Puusto on tyylikästä naavaantunutta, oravat voivat hyvin j ilmeisesti ainakin yksi tikka. Sen sijaan kokonaisuutena tää ei tarjonnut rentoutumista ja vaan ennemminkin alati hiipuvaa paniikkia. Moneen kertaan tuli matkalla mieleen, että jos täällä olisi vielä hämärän laskeutuessa, se merkitsisi hyvin varmaa kuolemaa. Tonne pitää nyt saada äkkiä joku sähäkkä metsuri sahansa kanssa pärisemään ja aukomaan polku, ei toi tollasenaan ole mistään kotoisin. Hyvä polku on näin hoitamattomana pelkkää tauotonta hengissäselviytymistaistelua liki alkumetreiltä alkaen. Lopulta ei kiinnostaut edes lukea opastauluja vaan ensi kertaa ikinä missään luontopolulla, halusin vain päästä äkkiä pois.

Luonnontilainen kaunis vanha metsä ja lyhyt polkureitti sen siimeksessä. Koska kaatuneet puut jätetään pääosin paikoilleen, voivat polut olla haastavampia liikuntavaivoista kärsiville. Karttaan kannattaa myös ehkä etukäteen hieman perehtyä, ei niin että eksymisen vaaraa olisi mutta mukavampi kulkea.

Reitti kaipaa raivausta ja uudelleen merkkausta. Parkkipaikka puuttuu.